Skatan tila, jonka Helsingin kaupunki omistaa sijaitsee Vuosaaressa, Uutelan niemessä. Skata oli Keskustallin leiripaikka 1950-luvun puolivälistä yli 20 vuoden ajan. Sadat tuon ajan nuoret ja myös vähän vanhemmatkin helsinkiläisratsastajat ovat viettäneet ikimuistoisia leirikesiä Skatassa – kesiä ja kursseja, joiden merkitys koko Suomen ratsastusurheilulle on ollut arvaamattoman suuri. Joka ei ole kokenut ratsastusleiriä Skatassa, ei voi tietää mitä ratsastusleiri parhaimmillaan on.
Olot eivät olleet ylelliset – ei ollut suihkua ja juoksevaa vettä, vuoteena oli puulaverit (Helsingin Olympialaisten peruja) ja oma oljilla täytetty patjapussi ja makuusäkki neljän - kahdeksan hengen huoneissa/vajoissa, aamutee, lounaana puuro (etuoikeutetuilla edellispäivän päivällisen jäänteet), päivällinen, joka joskus sisälsi jopa jälkiruoan ja iltatee – ei lämmintä, eikä muutakaan juoksevaa vettä, ulkohuusi, sauna kerran viikossa, merenranta parin sadan metrin päässä, talliin mahtui kymmenkunta hevosta muut olivat yötä päivää ulkona laitumella kesäkuun alusta elokuun loppuun – siinä se, elettiin todellista, onnellista leirielämää. Ja muistoja kertyi!
Skatan tila oli alun perin hieno kokonaisuus kaikkine toimivaan maatilaan kuuluvine rakennuksineen. Kaupungin tuon ajan tyyli oli kuitenkin se, että rakennuksille ei tehty minkäänlaista huoltoa. Sitä mukaa, kun ne ränsistyivät riittävästi, ne purettiin tai poltettiin pois. Niin menivät vähitellen ikivanha riihi, paja, sauna, hieno puuvaja, puimala, kasvihuoneet, kärryvaja, työkaluvaja, kaikki ladot ja lopulta pitkä väentupa vapaapalokunnan sammutusharjoituksena. Hieno aitta ja sievä leikkimökki sentään siirrettiin muualle.
Viime ajat Skataa on hallinnut Miina Äkkijyrkkä – muutama vuosi sitten jäljellä oli ”ylätalo”, talli, perunakellari-mankelihuone, vajatalli ja paikalleen romahtanut ruokavaja, jonka päädyssä aikoinaan oli poikien kämppä.